(Puhe valtuuston kokouksessa 23.5.2022)
Kiitos puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja Vantaa-Kanavan katsojat
Kiinnitin huomiota arviointikertomuksessa sosiaalityöntekijöiden saatavuusongelmaan. Arviointikertomuksessa todetaan sen olevan valtakunnallinen ongelma, jota se toki onkin. Meillä on kuitenkin tiedossa se, miten Keravalla, jonka kanssa olemme perustamassa hyvinvointialuetta, on nostettu sosiaalityöntekijöiden palkkoja alkamaan nelosella. Ja vaikka meille toistuvasti kerrotaan, kuinka palkkaus on vain yksi osa ongelmaa työhyvinvoinnin ja hyvän johtamisen lisäksi, niin kummasti palkka kuitenkin vaikuttaa siihen, että työntekijöiden saatavuus paranee. Kunnollinen korvaus työstä on aina motivoiva. Huolestuttavaa on myös se, että sosiaalihuollon ammattirekisterissä on sosiaalityöntekijöitä yli tarpeen, mutta jostain syystä he eivät hakeudu Vantaalle töihin.
Palkkatason pohtimisen lisäksi on tärkeää pohtia syitä, jotka ovat johtaneet lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärien kasvuun.
Puhumme paljon ennaltaehkäisevästä työstä ja sen tärkeydestä, tätä työtä tehdään hyvässä yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. Hyvä näin. Mutta tunnistammeko, ja hyödynnämmekö niitä sosiaalialan hyviä käytäntöjä, joita meillä Vantaalla jo on. Käytäntöjä, joita työntekijät ovat itse kehittäneet ja jotka ovat vaikuttavia ja joilla on saatu tulosta.
Esimerkkinä vaikka Vantaa lapsiperheiden sosiaaliyksikössä kehitetty Enna-malli, jossa on kyse ennakollisten lastensuojeluilmoitusten keskitetystä arvioinnista ja tuesta lapsiperheille ja lastensuojelun päivystyksessä. Mallissa tavoitteena on asiakkaan oikea-aikainen kohtaaminen, ohjaaminen palveluihin varhaisessa vaiheessa ja kiireellisten sijoitusten välttäminen.
Emme voi vastata jokaiseen rasahdukseen perustamalla työryhmää tai selvittämään tilannetta konsultin kanssa. Meidän on aika hyödyntää ja kuunnella paremmin jo olemassa olevaa osaamista, nostaa sitä esille ja tukea aidosti kehittämistyötä, joka nousee työntekijöiden kokemuksesta.
Näkemykseni mukaan toimialojen keskinäinen vuoropuhelu on isossa roolissa. Onko meillä Vantaalla sosiaalityöntekijöillä, varhaiskasvattajilla, kuraattoreilla ja opettajilla, aito keskinäinen vuoropuhelu? Huoli on kova, onko siihen riittävästi mahdollisuuksia nykyisessä arjen niukkuudessa? Mietin myös, miten pystymme turvaamaan nykyisen keskustelun tason ja jopa nostamaan sitä hyvinvointialueisiin siirryttäessä?