Olemme uuden normaalin edessä, jossa on tärkeää edelleen turvata kasvavan väestömme hyvinvointipalvelut. Koronaviruspandemia muistuttaa meitä hyvinvointipalveluista, niiden tärkeydestä sosiaalisia eroja tasoittavana tekijänä.
Koulunkäynnin lähiopetus on erityisen tärkeä heikommassa asemassa oleville lapsille, joiden kotoa puuttuu paikka turvalliseen etäopiskeluun, aikuisen tuesta puhumattakaan; tämä on tullut Koronan aikaan todistettua.
Olemme uuden edessä myös terveyspalvelujen suhteen. Työttömyyden kasvu tuo esille terveyspalvelujen polarisaation; työterveyshuolto lakkaa yhä useammalta, mikä kohdentaa paineita jo entuudestaan heiveröisesti toimivalle terveyskeskustoiminnalle. Hoitovelka, joka kasvaa koronapandemian aikana, vakavoittaa perussairauksia, mikä puolestaan haastaa erikoissairaanhoitoa. Koronaepidemian hoito itsessään lisää terveyspalvelujen kysyntää ja haastaa uuden edessä, jonka hintalappua emme tiedä.
Vanhus- ja vammaispalvelujen sekä lastensuojelupalvelujen liian kalliit palvelujen ostot tulee ottaa tarkasteluun, jotta saamme katkaistua sosiaali- ja terveyspalvelujen jatkuvan kymmenien miljoonien talouden kasvun ja ylityksen. Kuntalaisille sosiaali- ja hoivapalvelut tulee tarjota laadukkaasti, mutta niiden tuottamisen elementit tulee analysoida ja tehdä tarvittavat muutokset.
Tiukentuneen talouden aikaan, ensi vuoden taloutta suunniteltaessa, ei tule toistaa aiemman laman virheitä. Meidän tulee rohkeasti käydä arvokeskustelun kautta pohdintaa, mitkä palvelut ovat meille tärkeimpiä, mistä pidämme kiinni ja mihin satsaamme; tässä keskustelussa tulee juustohöylä -periaate unohtaa.