Puheenvuoro SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Haluan nostaa esiin asian, joka on jäänyt valtakunnallisesti liian vähälle huomiolle, vaikkakin viime aikoina se on tuntunut pulpahtavan esiin yhä useammalta taholta. Primusmoottorina on maan hallitus, mutta myös Sitra ja valtionvarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä ovat ottaneet kantaa samaan teemaan omilla ehdotuksillaan.
Hallitus haluaa mahdollistaa kokonaisen korkeakoulututkinnon suorittamisen avoimessa korkeakoulussa maksullisen väylän kautta. Suomalaisten koulutustason nostaminen on erittäin tärkeää ja toimenpiteitä tarvitaan, mutta tämä keino on väärä. Sitä ovat kritisoineet niin opiskelijat kuin korkeakoulujen rehtorit.
Korkeakoulututkinnon ostaminen lisää eriarvoisuutta, mitä emme enempää tähän yhteiskuntaan tarvitse. Tutkinto saattaisi tulla maksamaan jopa kymmeniätuhansia euroja eikä kaikilla ole tällaista taloudellista mahdollisuutta.
Joku voisi kysyä, eikö kannattaisi antaa rikkaimpien maksaa ja vähävaraisimpien opiskella ilmaiseksi. Ei, ei kannattaisi! Maksullinen väylä laittaa korkeakoulut tukalaan asemaan, varsinkin kun niiden rahoitusta on vähennetty. On riski, että korkeakoulut joutuisivat heikentämään perustoimintaansa ja toisaalta panostamaan avoimen väylän opintoihin, joista rahaa virtaa sisään. Maailmalta on esimerkkejä siitä, kuinka opinahjot jakautuvat hyviin ja huonoihin. Kahtiajako saattaisi tapahtua Suomessakin valintaväylän mukaan.
Hallitus perustelee suunnitelmaansa sillä, että maksullinen väylä olisi ensisijaisesti työssäkäyville ja jo korkeakoulututkinnon suorittaneille. Siltikin samainen hallitus vaikeutti uudelleenkouluttautumista poistamalla aikuiskoulutustuen. Hallituksen ehdotus haiskahtaa ennen kaikkea ideologiselta valinnalta kohti muitakin koulutusmaksuja.
Mahdollisuus pätevöityä ja uudelleen kouluttautua on tärkeä, mutta se ei voi perustua maksukykyyn. Maksuton kouluttautuminen on suomalaisen yhteiskunnan kivijalka, jolla luodaan kaikille mahdollisuuksia taustasta riippumatta. Sosialidemokraattien ehdotus aikuiskoulutustuesta 2.0 on reilumpi vaihtoehto.
Maksullisen koulutuksen pandoran lipas on valitettavasti jo avattu, kun EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta voidaan periä lukuvuosimaksuja korkeakouluissa ja kohta myös toisella asteella. Lipas on saatava säppiin ennen kuin rahastusinto leviää laajemmalle. Sitä työtä me Sosialidemokraatit olemme toivottavasti eturintamassa tekemässä pääministeripuolueena.
Soile Eriksson, Vantaa
SDP:n puoluevaltuuston jäsen

Vastaa