Kaupunginhallitus hyväksyi teknisen talousarviokehyksen
Vantaan kaupunki valmistelee vuoden 2021 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021-2024. Talousarvion kehys on valmisteltu epävarmassa taloustilanteessa, jonka vuoksi se on luonteeltaan hyvin tekninen. Talousarvioon vaikuttavat valtion koronaa koskevat kompensaatiotoimet eivät ole vielä tässä vaiheessa täsmällisesti tiedossa.
Kaupunki perusti tuottavuus -ja kasvuohjelmatoimikunnan talouslinjausten valmisteluun. Toimikunnan työssä selvitetään erilaisia vaihtoehtoja sekä tuottavuuden parantamiseksi, kustannuskehityksen hillitsemiseksi että lisätulojen hankkimiseksi. Toimikunta on pyytänyt erilaisia skenaariovaihtoehtoja. Virkamiehet valmistelevat myös selvitystä kaupungin kiinteistöjen osalta.
Talousarvion todellinen kehys ja yksityiskohdat tarkentuvat syksyllä.
Kivistön kauppakeskushankkeesta epävirallinen evästystilaisuus
Ennen kaupunginhallituksen kokousta kaupunginhallitus ja kaupunkisuunnittelulautakunta saivat informaation Kivistön kauppakeskuksen kilpailutusesityksestä. Kilpailutusesitys on tiistaina 3.6. kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltävänä ja 15.6. kaupunginhallituksessa.
Läsnä olleet toimielinten jäsenet evästivät päätöksentekoa ja valmistelua. Suurin huoli oli, että kauppakeskushanke ei enää kohtuuttomasti viivästy ja rakentamiselle asetettaisiin tiukempi aikataulu sanktioineen. SDP:n valtuustoryhmä on useaan otteeseen kiirehtinyt Kivistön palveluiden rakentamisen käynnistämistä.
Rajakylän vaaralampien kehittäminen etenee
Vaaralampien kehittämistä koskeva kaava etenee valtuuston käsittelyyn. Lampien kunnostus on kaavan pohjalta mahdollinen, mutta se edellyttää alueen maanhankintaa kaupungille.
Kesäuimapaikkojen tarve Itä – Vantaalla on ilmeinen, Kuusijärvi on hyvin ruuhkainen ja asukkaat tarvitsevat lähilomailun kasvaessa yhä enemmän virkistysuimapaikkoja. Kaava on lähtenyt liikkeelle SDP:n valtuutettu Tarja Eklundin aloitteesta.
Kivistön kaava hyväksyttiin ja Kilterin kaava pöydälle
Kivistön asemakaava, Kivistön Tähti, hyväksyttiin äänestyspäätöksellä 10 -3. Vihreä ryhmä esitti kaavan palautusta uudelleen valmisteluun lahokaviosammal -esiintymän vuoksi. Asiantuntijaselvityksissä on kuitenkin todettu, että lahokaviosammalen esiintymiä on runsaasti eri paikoissa Vantaalla.
Asemakaavalla ja asemakaavamuutoksella laajennetaan Kivistön keskustaa Kehäradan eteläpuolelle rakentamattomalle alueelle. Suunnittelualue on asemakaavoittamatonta aluetta lukuun ottamatta Kehäradan aluetta (LR), Kivistöntähden puistoa (VP) sekä Kvartsiraittia (katualue). Kaava mahdollistaa kahdeksan asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK), joissa kerrosluvut vaihtelevat viidestä kahdeksaan. Kortteleilla on yhteiset korttelipihat ja osalla ensimmäisen kerroksen asuinhuoneistoista on huoneistokohtaisia pihoja ja etupuutarhoja
Myyrmäen Kilterin kaava jätettiin pöydälle siihen saakka, että kaupunginhallitus saa aiemmin pyytämänsä Myyrmäen työpaikkaselvityksen. Kaupunginhallituksen jäsenet ovat olleet huolissaan Myyrmäen työpaikkojen vähenemisestä samalla, kun vanhoja liikekiinteistöjä kaavoitetaan asuntorakentamiseen.
Lisätietoja: Säde Tahvanainen, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, p. 040 747 6663
