Nelli Pennanen: Puitesopimuslaiset eivät saa jäädä ilman oikeuksia.

Julkaistu:

Kategoria:

puheenvuoro SDP puoluekokouksessa 23.–25.5.2026

Hyvä puoluekokousväki, hyvät kuulijat

Yksi lempiohjelmistani on eräs visailuohjelma, ja aloitankin sen hengessä antamalla alkuun vihjeitä minun aiheestani. Vihjeet ovat:

Työntekijä, jolla ei ole henkilöstöetuja.
Työntekijä, jolle ei kerry lomia.
Työntekijä, jolle ei piirretä työvuoroja asianmukaisilla julkaisuajoilla.
Työntekijä, jota Suomen lain mukaan saa kohdella eriarvoisesti omiin työntekijöihin nähden.
Työntekijä, jonka työsuhde kestää kyseisen vuoron ajan.
Työntekijä, joka ei näy henkilöstöluvuissa.

Oikea kysymys on tietysti: kuka on puitesopimuslainen?

Hyvät kuulijat,

Yrityksissä käydään massiivisia muutosneuvotteluita, ja duunareita sekä ylempiä toimihenkilöitä irtisanotaan sadoittain ellei tuhansittain joka kuukausi. Tämä maailmanaika on toki yrityksille haasteellista, ja hekin kamppailevat olemassaolostaan. Kysymys kuitenkin kuuluu, miten juuri Suomessa on epäonnistuttu pahiten koko EU.

Tämä aika on myös luonut tilanteen, jossa uusien työntekijöiden palkkaamisessa on totaaliset työnantajan markkinat. Mediassa tulee esille jatkuvasti ihmisiä, jotka kertovat hakeneensa työpaikkaa, johon on ollut satoja hakijoita. Erottautuminen on hankalaa, pitkällinen kokemus tai koulutuskaan ei välttämättä riitä työpaikan saantiin. Monella on se tunne, ettei mikään riitä.

Samaan aikaan tähän yhteiskuntaan on pesiytynyt vitsaus, jonka myötä erityisesti duunaritason hommiin on vähemmän avoimia työpaikkoja tarjolla. Yritykset ovat ottaneet enenevissä määrin käyttöönsä puitesopimuksella työskenteleviä henkilöitä. Alussa mainitsemani vihjeet ovat karua todellisuutta siitä, mihin työelämä on menossa. Jos duunari haluaa palkkaa, hänen täytyy elää tilanteessa, jossa huomisen työvuorosta ei ole tietoa. Sairaslomalle, perhevapaalle tai pankin kanssa lainakeskusteluun menemisestä puhumattakaan. Tässä ei ole kyse vuoden määräaikaisista, ei 0-tuntisopimuksesta. Tässä on kyse yhdestä tavallisesta maanantaista, jolloin sinulla on töitä siksi päiväksi. Tai sitten ei.

Nykyinen työntekijöiden asemaa heikentävä suunta ei Suomea nosta. SDP pitää muistaa myös uuden ajan duunareiden oikeudet ja mahdollisuudet saavuttaa vakaat tulot, säädylliset työtunnit, palkka, jolla pärjää, mahdollisuudet saada asuntolainaa ja jäädä perhevapaille. SDP tulisi tunnistaa ja tunnustaa ne, jotka tekevät tilastollisesti näkymätöntä työtä työnantajien lukuun. Joiden henkilöstön edustaminen on tehty vaikeaksi ja joiden kasvava määrä heikentää myös ay-liikkeiden asemaa työntekijöiden oikeuksien puolustajana.

Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa työntekijällä on oikeudet sekä turvattu asema myös lain silmissä. Siksi tarvitsemme parempia lakeja turvaamaan työntekijöiden asemaa ja aitoa vastuuta puite- ja vuokratyösopimuksia käyttäville yrityksille. Se on SDP tehtävä ja velvollisuus.

Nelli Pennanen (sd.), Vantaa
SDP:n puoluekokousedustaja 2026

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *