Pirkko Letto: Puistoruokailu edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä

Julkaistu:

Kategoria:

Puhe kaupunginvaltuustossa 18.11.2024

Vantaan puistoruokailusta on muodostunut tärkeä osa vantaalaisten lasten ja lapsiperheiden kesäarkea. Puistoruokailu toiminta lähti liikkeelle meidän poliitikkojen aloitteesta kokeiluna vuonna 2019 kahdessa Vantaan puistossa, tuolloin vain kesäkuun ajan. Puistoruokailun suosio on rohkaissut meitä poliitikkoja vaatimaan toiminnan laajentamista yhä useampaan leikkipuistoon ja laajentamaan sitä ajallisesti kesä- ja heinäkuun ajaksi. Puistoruokailu toteutui kuluvan vuoden kesänä seitsemässä puistossa ympäri Vantaata. Nyt toiminta laajentuu edelleen ensi kesänä yhdellä pisteellä Länsi-Vantaalla, tämäkin meidän poliitikkojen aloitteesta. Jaettujen ruoka-annosten määrä on kasvanut 2019 vuoden 5000 annoksesta kuluvan vuoden kesän 26 200 annokseen. Tulevana kesänä tarjotaan kaikissa puistoissa lämmin ruoka, mistä olen iloinen, sillä tämä on osalle lapsista ainoa lämmin ateria päivässä.

Olen iloinen myös siitä, että puistoruokailu mahdollistaa yhteisöllisen toiminnan lapsiperheille ja lapsille kesällä, sillä kaikilla vantaalaisilla perheillä ei ole mahdollisuutta viettää kesää maalla, mökillä, mummolassa tai muualla. Yhteisöllinen toiminta on mitä suuremmassa määrin kaupungin ja hyvinvointialueen yhteistä hyte-työtä. Puistoruokailu edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä.

Kaikella positiivisuudella on myös kääntöpuolensa. Lapsiperheköyhyyden kasvaessa Vantaalla sosiaaliturvaleikkausten myötä, kaikenlainen perheiden tuki, siis myös puistoruokailu, muodostuu arvokkaaksi. Puistoruokailua voitaneen kutsua sosiaali- ja terveyspoliittiseksi teoksi. Vantaalaisista perheistä joka neljäs on yhden vanhemman perhe. Samalla tiedämme, että Vantaan lapsiperheistä pitkäaikaista toimeentulotukea saavia on enemmän kuin muualla maassa. Yksinhuoltajien ja toimeentulotukea saavien perheiden suuri osuus merkitsee kasvavaa lapsiperheköyhyyttä, erityisesti nyt kun sosiaaliturvan leikkaukset kohdentuvat heihin.

Tulevana kesänä puistoruokailussa tarjottavan ruoan määrän tarve todennäköisesti kasvaa, mikä haastaa palveluntuottajan, jotta ruoka riittää kaikille puistoon saapuneille lapsille. Haasteena kuitenkin on hävikkiruoan välttäminen.

Toivon, että kaupungin viestintä kohdentaa tiedottamisen puistoruokailusta myös näihin perheisiin, joissa kaikenlainen avuntarve on suurinta. Myös tähän viestintätyöhön ja sen kohdentamiseen tarvitaan hyvinvointialueen ja kaupungin yhteistyötä yhteisten asukkaiden hyväksi.

Pirkko Letto
kaupunginvaltuutettu