Työelämän ja arjen tueksi tarvitaan toimia

Eduskuntavaalit 2023

Elämme ajassa, jossa Suomessa on monilla aloilla huutava työvoimapula. Työmarkkinoilta on jo useamman vuoden ajan poistunut eläkkeelle enemmän työntekijöitä kuin on tullut uusia. Samaan aikaan työssäkäyvillä kuormitus lisääntyy jatkuvasti ja työssä pitäisi jatkaa yhä pidempään ennen eläköitymistä.

Työelämän haasteet näkyvät jo meidän päivittäisessä arjessa. Työvoimapula haittaa jo merkittävästi esimerkiksi lapsen päivähoitopaikan saantia, terveydenhuoltoa tai sosiaalityöntekijän palveluita. Yhteiskunta ei yksinkertaisesti pyöri ilman osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa sote palveluissa ja muilla kriittisillä aloilla.

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan kestäviä ratkaisuja. Tällöin on tärkeää että työntekijöitä kuunnellaan ja mielipiteitä arvostetaan, jotta saadaan rakennettua kaikille parempi työyhteisö ja valoisa tulevaisuus. Vastakkainasettelulla harvoin saadaan aikaiseksi kestävää kehitystä. Työntekijän tulisi olla muutakin kuin pelkkiä numeroita yrityksen tuloksessa, varsinkin nykytilanteessa. Tutkitusti on pystytty osoittamaan että ihmiset jotka voivat aidosti vaikuttaa omaan työhön ja työoloihin, sekä oman ammattitaidon kehitykseen ovat sitoutuneita ja viihtyvät työssä paremmin. 

On aika muuttaa asenteita.

Matti Kotiranta