Seniorineuvola tehostamaan senioreiden hoivaa

Eduskuntavaalit 2023

Suomen väestö eläköityy nopeasti. Moni työelämässä ja jo eläkkeellä oleva miettii, kukakohan hänestä huolehtii, jos seniorihoiva on nyt jo retuperällä. Ehdotankin, että ensi kaudella hallitusneuvotteluissa päästäisiin sopuun seniorineuvolan perustamisesta. On aika tehdä rakenteellinen uudistus, joka ennaltaehkäisee sairauksia, ohjaa kuntoutukseen tehokkaasti, eikä se uudistuksena kasvata menoja, vaan säästää veronmaksajien kukkaroa.

Diabetesliitto on laskenut, että ennaltaehkäisemällä 2-tyypin diabeteksen puhkeaminen 20 prosentilta erityisen suuressa riskissä olevilta, yhteinen säästö vuosittain olisi 700 000 000 euroa. Ja ennaltaehkäisy tarkoittaisi oman tilanteen ymmärtämistä sekä sen mukaisten elintapojen muutosta. Sote-ministeriö on arvioinut seniorineuvolan maksavan 200 miljoonaa euroa. Tämä olisi murto-osa diabeteksen ennaltaehkäisyn kustannuksista. Tämä myös vähentäisi terveydenhoitohenkilökunnan painetta, sillä terve ihminen työllistää vähemmän ihmisiä kuin sairas ihminen hoitojonossa. 

Yhden luukun periaatteella toimivasta seniorineuvolasta omainen tai seniori saa kaiken tarvittavan avun. Jokainen henkilö, täytettyään 65-vuotta tai ollessaan jäämässä työkyvyttömyyseläkkeelle, saisi kutsun neuvolaan. Neuvolassa katsottaisiin ihmisen kokonaiskunto, labrat, liikuntaelimet, digi-syrjäytyminen sekä sosiaaliset suhteet. Osa saisi kutsun kahden vuoden välein, toiset saisivat kutsun viiden vuoden välein. Onnellinen vanhuus on matka, jossa jokainen seniori voisi elää oman kotinsa turvassa mahdollisimman pitkään sekä mahdollisimman hyväkuntoisena. Hän ei tuntisi avuttomuutta tai yksinäisyyttä, kun virkistävä tekeminen rohkaisee sohvanpohjalta ihmisten ilmoille. 

Ehdotin kuluvalla kaudella seniorineuvolan valmistelua. Tämä ehdotus tuli senioreilta itseltään. Seniorineuvolassa kaikki ikäihmisen asiat koottaisiin yhteen ja asioita vietäisiin eteenpäin tehokkaassa ammattiohjauksessa. Ajan tämän mallin sisään yhteistyössä muiden kanssa myös ensi kaudella, jahka sinne asti pääsen.

Hussein al-Taee