Elinkeinoelämän hätähuutoon on vastattava

Eduskuntavaalit 2023

Työvoiman saatavuudesta ja kohtaanto-ongelmista on tehty paljon tutkimuksia. Erityisesti työvoiman saatavuusongelmat ovat valtakunnallisia ja koskevat myös kaikkia länsimaita. Suomen väestö ikääntyy muita Euroopan maita nopeammin.

Ikääntyvä väestö tarvitsee enemmän hoitajia. Sote-alalle syntyy työpaikkoja, mutta ei löydy tekijöitä. Työvoimapula koskettaa lähes kaikkia sektoreita. Pulaa on ICT-alan osaajista, opettajista, teollisuusalan osaajista, ravintola-alan työntekijöistä ja siivoojista.

Ratkaisuja haetaan ulkomailta, mutta onko Suomi valmis siihen?

Suomen maahanmuuttajaväestö on hyvin nuorta ja suurin osa heistä tuli Suomeen vasta 2000-luvun jälkeen. Maahanmuuttajat tulivat Suomeen tekemään töitä, opiskelemaan ja osa heistä saapui Suomeen pakolaisiksi. Heissä kaikissa on potentiaalia Suomen rakentajiksi, mutta he kohtaavat ennakkoluuloja sekä liian tiukkoja kielivaatimuksia Suomen työmarkkinoilla.

Eri kulttuurien tuntemus ja kohtaaminen on uusi ilmiö Suomessa. Nykyään Suomessa koulut ja työyhteisöt ovat kansainvälistymässä ja monikulttuurisuus on arkipäivää katukuvassa.

Uudet innovaatiot ja teknologian kehitys eivät sovi kaikkiin työvoimapulasta kärsiviin aloihin. On niitä aloja, joissa tarvitaan ihmisten kontaktia sekä hyvän hoidon ja huolenpidon antamista.  Elinkeinoelämän johtajat, työntekijäjärjestöt ja tutkijat ovat ilmaisseet huolensa työvoimapulasta, ja toivovat kiireellisesti ulkomaista työvoimaa. Tällä hetkellä muuttaminen Suomeen ja työnteko Suomessa ei houkuttele vierasta työvoimaa verrattuna verrokkimaihin, koska prosessit ovat hankalia ja pitkäkestoisia.

Uhkaavan huoltosuhteen kaventamiseksi Suomessa on tehtävä asennemuutos maahanmuuttajia kohtaan. Byrokratiaesteitä on purettava. Työlupien, oleskelulupien ja viisumien käsittelyaika sekä tulovaatimukset on madallettava, ja järjestelmässä on huomioitava työntekijöiden perheet. Palkkojen pitää olla kilpailukykyisiä ja verotuksen kevyempi.

Uusisuomalaisten odotuksiin on vastattava ja on huolehdittava heidän hyvinvoinnistaan, palvelutarpeistaan ja heidän viihtyvyydestään Suomessa. Kansainvälisten huippuosaajien houkuttelemiseksi tarvitaan myös englanninkielisiä kouluja ja päiväkoteja. Suomen kielen koulutustarjontaa on lisättävä kouluissa kaikilla asteilla.

Nykyiset työttömät on koulutettava esimerkiksi oppisopimuksella ja samalla on uudelleen arvioitava tiettyjen alojen kielivaatimukset. Ennen kaikkea maahanmuuttajille on annettava tietoa suomalaisesta työmarkkinajärjestelmästä ja työntekijän oikeuksista.

Koulutus, asennemuutos ja byrokratian purku voivat edesauttaa työvoimapulan helpottamista.

 Eduskuntavaaliehdokas, Faysal Abdi