Tarja Eklund: Rakennetulla ympäristöllä on ratkaiseva merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä

Puhe kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.9.2024 Vantaan ympäristövastuuraportista

Hyvän, turvallisen ja kestävän kasvun elinympäristön rakentaminen asukkaille ja samalla vastaaminen ilmastonmuutosten haasteisiin on vaativa ja merkityksellinen tehtävä. Tähän ympäristövastuuraportti pyrkii vastaamaan Vantaan hiilineutraalisuustavoitteen 2030 mukaisesti. 

Suurelta osin Vantaan Energia Oy:n energiantuotannon muutosten ansiosta Vantaan kasvihuonepäästöt laskivat vuonna 2023, mutta liikenteen päästöjen merkitys kuitenkin kasvaa edelleen.

Resurssiviisauden tiekartan kuuden kaistatoimenpiteen toteutuksessa suurin osa niistä sijoittuu ymmärrettävästi kaupunkiympäristön toimialalle.

Rakennetulla ympäristöllä on ratkaiseva merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä, ja rakennukset aiheuttavat kolmanneksen Suomen ilmastopäästöistä. Kaupunkirakenteen tiivistyessä rakennusten elinkaaren aikaisista kasvihuonekaasupäästöistä rakennusmateriaalien osuus on merkittävä. Rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöä ja kierrätystä onkin edelleen lisättävä. Myös ilmastovaikutukset arvioidaan jokaisessa kaavassa, joskin eritasoisesti.

Viheralueiden saavutettavuus on parantunut ja lisäksi voimassa olevat ympäristönsuojelumääräykset koskevat muun muassa vesien suojelua ja jätevesien käsittelyä, melua aiheuttavaa toimintaa, savukaasupäästöjä, pölyntorjuntaa ja jätteiden käsittelyä.

Uusiutuvaa energiantuotantoa on lisätty lähes kaikissa kaupungin uudis- ja peruskorjauskohteissa.

Muutama nosto ympäristövastuuraportista:

Raportointijaksolla vähähiilistä rakentamista on edistetty. Maanluovutuksen yhteydessä ja kilpailuissa on vaadittu puurakentamista, vähähiilistä rakentamista ja energiatehokkuutta. Infrarakentamisen hiilijalanjälkeen on pureuduttu pilotoimalla hiililaskuria Ratikan infra-hankkeissa.

Vantaa on mukana monissa tärkeissä yhteishankkeissa eri kaupunkien kanssa ja on ollut mukana kehittämässä mm. “Asemakaavojen vähähiilisyyden arviointimenetelmää” eli Ava-työkalua. Työkalu auttaa kaavoittajaa arvioimaan kaavan hiilijalan- ja -kädenjäljen sekä ehdottaa vähähiilisiä ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi. Vantaan useampaan kaavaan tehtiin Ava-työkalua käyttämällä tarkastelu kaavan ilmastovaikutuksista ja vähähiilisistä ratkaisuista. Vantaa on mukana Euroopan Unionin rahoittamassa Neutralpath-hankkeessa, jossa viisi eurooppalaista kaupunkia kehittää ratkaisuja kaupunkien energiamurroksen vauhdittamiseksi ja hiilineutraaliustavoitteiden edistämiseksi. Vantaan pilottialue on Aviapolis, jonne suunnitellaan energiapositiivinen alue, sekä tuetaan alueen energiasiirtymää sen kehittyessä logistiikka- ja työpaikka-alueesta monipuoliseksi kaupunkikeskustaksi.

Tarja Eklund
kaupunginvaltuutettu