Naima El Issaoui: Panostetaan nuorten hyvinvointiin

Ajankohtaista

Puhe 14.11.2022 keskustelusta

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut

Olen tyytyväinen siihen, että ensi vuoden budjetissa panostetaan lapsiin ja nuoriin.

Olen iloinen siitä, että me sosialidemokraatit saimme hyviä tuloksia ja panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Pandemian aiheuttamat rajoitukset näkyvät edelleen lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisenä. Nuorten ahdistuneisuutta ja  pahoinvointia on tullut lisää viime vuosina ja juuri näistä syistä meidän tulisi panostaa entistä enemmän nuoriin. Samalla emme saa unohtaa myöskään  perheiden huomioimista ja tukemista varsinkaan näinä aikoina, kun Ukrainan sota, inflaatio ja energia-kriisi ovat ajaneet ihmisiä  ja lapsiperheitä köyhyyteen.

Ensi vuoden budjetissa nuorisopalveluilla on käytettävissä nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn lisämäärärahaa, jolla vahvistetaan jalkautuvan nuorisotyön uusia toimintamalleja. Toiminnalla on tarkoitus tavoittaa erityisesti sellaisia syrjäytyneitä nuoria, jotka eivät ole muiden palveluiden piirissä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa nuori löydetään ja häntä tuetaan, sitä paremmat mahdollisuudet nuoren on hakeutua palveluihin ja saada apua ja päästä rakentamaan tulevaisuuttaan. Yhteistyöllä on myös suuri merkitys. Yhteistyö hyvinvointialueelle siirtyvien palveluiden kanssa tulee olla mutkatonta, eikä asiakas saa roikkua hyvinvointialueen ja kaupungin välissä.

Nuorison ja nuorten jengiytyminen on ollut paljon esillä mediassa ja se puhuttaa, mutta kukaan ei esitä miten tätä ilmiötä ehkäistään. Yleisessä keskustelussa tulisi keskittyä juurisyihin eikä etsimään syyllisiä. Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan moni nuori oli kokenut häirintää ja syrjintää ja jopa rasismia. Voin vain todeta, että nämä ikävät kokemukset jättävät pysyvät jäljet nuoriin. Meidän aikuisten tulee tehdä toimenpiteitä, joilla voidaan vahvistaa lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta ja identiteettiä sekä lisätä osallisuutta ja turvallisuudentunnetta. 

Odotan innoissani ehdotettua nuorisolakia, jossa tavoitteena on vakiinnuttaa Harrastamisen Suomen malli pysyväksi toimintamalliksi kunnissa, ja tätä kautta edistää perusopetukseen osallistuvien nuorten mahdollisuutta maksuttomiin harrastuksiin.

Meidän valtuustoryhmällemme nuorten hyvinvointi on tärkeää ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on etusijalla. Siksi esitimme ja halusimme panostaa entistä enemmän nuorten ongelmien ennaltaehkäisyyn.

Päättäjänä haluan edistää niitä toimenpiteitä, jotka parantavat lasten ja nuorten elämänlaatua ja jotka edistävät lasten ja nuorten turvallista kasvua.

Naima El Issaoui