Faysal Abdi: Tehdään Vantaan kaupungista vetovoimainen ja nuoria houkutteleva työnantaja

Ajankohtaista

(Puheenvuoro Vantaan valtuustossa 20.06.2022)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kuulijat.

Puhun nyt tärkeästä valtuustoaloitteesta, monestakin syystä.

Vantaalaisia oli työttöminä ennen koronaa noin 9800 henkilöä. Silloisen valtuuston tavoitteena oli puolittaa tämä lukumäärä. Toisin kävi ja koronan seurauksena työttömyys on noussut yli 18 000 henkilöllä. Tämän vuoden aikana työttömyyden määrä on laskenut noin 4000 henkilöllä, mutta lasku on ollut hidasta verrattuna muihin pääkaupungin kuntiin, erityisesti pitkäaikaistyöttömien osalta.

Vantaalla on runsaasti erilaisia avoimia töitä vailla tekijäänsä. Viime vuosina kaupunkimme on tehnyt konkreettisia toimia pitkäaikaistyöttömien, nuorten ja vieraskielisten työllistämiseksi.

Kun etsitään keinoja nuorten ja vieraskielisten työllistämisen edistämiseksi, kaupungin on katsottava omaan napaansa. Vieraskielisten suurimmat työllistäjät ovat yksityiset firmat, kun taas kaupunkimme työllistää vain alle viisi prosenttia. Tähän on saattava muutos ja kaupungin on otettava vastuu kaupunkilaisten työllistämisestä ja kouluttamisesta. On tehtävä toimia, jotka tekevät kaupunkimme vetovoimaisemmaksi ja nuoria houkuttelevammaksi työnantajaksi.

Nyt rakenteilla olevien kaupungin kansainvälisyysohjelman sekä kasvu- ja elinvoimaohjelman kautta pitää huomioida ja ratkaista Naima El Issaouin, Ida Tammisen ja Matilda Stirkkisen aloitteessa nostetut huolet.

Työnteko on parasta sosiaaliturvaa ja lääke myös parempaan terveyteen. Siksi on käännettävä kaikki mahdolliset kivet työllisyyden parantamiseksi.

Tarvitaan henkilökohtaisia, yksilöllisiä palvelumalleja ja kokeiluja työllisyyden kohentamiseksi ja kohtaanto-ongelmien ratkaisemiseksi.

Faysal Abdi,
Vantaan kaupunginhallituksessa ja valtuustossa